Elämämme on sitä, miksi ajatuksemme sen tekevät. Positiiviset ajatukset synnyttävät positiivisia asenteita.
===================
Ammattipätevyys

Henkilö, joka hankkii linja-autokortin 10.9.2008 tai kuorma-autokortin 10.9.2009 jälkeen, ei voi toimia kuljettajana ammattimaisessa liikenteessä, jollei hänellä ole perustason ammattipätevyyttä.
Tavaraliikenteessä ammattipätevyyden saavuttamiseksi häneltä vaaditaan 18 vuoden ikä ja 280 tunnin perustason ammattipätevyyskoulutus.
Koulutus voidaan antaa nopeutettuna 21-vuotiaalle, jolloin koulutuksen kesto on 140 tuntia.
Henkilöliikenteessä ikärajat ovat 21- ja 23-vuotta. Poikkeuksena paikallisliikenteessä liikennöivä linja-auto jonka reitin pituus on enintään 50 kilometriä, jolloin kuljettajana voi toimia 21-vuotias joka on saanut nopeutetun koulutuksen. Henkilö, jolla on joko tavara- tai henkilöliikenteen ammattipätevyys, voi halutessaan laajentaa ammattipätevyyttään kattamaan myös sen puuttuvan puolen, perustaso 70 tuntia ja nopeutettuna 35 tuntia. Koulutukseen on sisällytettävä samat aiheet kun jatkokoulutuksessa.


